Johliinan marraskuun neuleretriitti
Ensimmäinen Lankakauppa Johliinan neuleretriitti oli suosittu tapahtuma ja suuren kysynnän vuoksi Johliinan seuraava neuleretriitti järjestetään jo lauantaina 15.11. myymälän yhteydessä olevassa kauniissa Evitskogin vanhan koulun salissa.
Retriitissä neulomme Vuonuen Wilhelmi kampalangasta Muurahaisenpolku-kauluria talven säissä lämmittämään. Kauluriin tarvittava lanka ja neuleohje sisältyy retriitin hintaan. Päivän aikana käymme sään salliessa nauttimassa maalaismaisemasta pienellä kävelyllä.
Retriitti päivässä nautimme kiireettömästä neulomisesta yhdessä ja saamme myös kuulla harpisti Katri Tikan ja viulisti Teemu Hämäläinen musiikkia neulontaa ja ajatuksia siivittämään. Harpisti Katri Tikka on konsertoinut ja esiintynyt laajasti, ja on myös innokas neuloja itsekin. Viulisti Teemu Hämäläinen on Evitskogin koulun isäntä ja Lankakauppa Johliina Evitskogia pitävän Kaisun puoliso.
Päivän aikana nautimme runsaan aamiaisen, lounaan sekä iltapäiväteen/-kahvin. Retriitti vierailla on toki mahdollisuus tehdä ostoksia Johliinan myymälässä.
Päivä alkaa klo 10 ja päättyy klo 18. Osoite on Evitskogintie 825, Evitskog. Retriittipäivän hinta on 90€ (sis. neuleohjeen ja 100 g Vuonue Wilhelmi kampalankaa, ohjelman ja ruokailut).
Sitova ilmoittautuminen info@johliina.com osoitteeseen. Paikkoja on rajoitetusti - varaa omasi ajoissa! Ilmoittautumisen yhteydessä saat tiedon retriitin kampalangan väreistä ja maksutavasta.
